Pakkasyön jälkeen maa höyrysi hennosti, kun aurinko alkoi nousta pellon takaa. Kylmästä kimaltava kuura suli hiljaa sormien alla, ja ilma tuoksui raikkaalta, elävältä. Oli täydellinen hetki istuttaa valkosipulit – kuu oikeassa vaiheessa, maa ravittu ja
valmis ottamaan vastaan uuden sadon. Tällä kertaa istutimme yli tuhat kynttä. Tarkemmin 1074kpl. Se on paljon käsin tehtäväksi, mutta meillä ei mikään tapahdu kiireessä. Meille maa ei ole vain kasvualusta, vaan kumppani – ja jokainen kynttä varten tehty liike on pieni kiitos luonnolle. Ennen kuin ensimmäistäkään kynttä painettiin maahan, maa piti valmistella. Käänsimme sen käsin, varovasti, jotta pienet juuret ja hyönteiset saivat jäädä elämään. Sitten sekoitimme joukkoon hevosen ja kanan lantaa – myös hanhien ja vuohien kakat pääsevät katteen mukana. Tässä ei ole mitään steriiliä tai tehdasmaista. Lanta ei ole meillä jäte, tai likaa, vaan elämän
kiertokulku ja välttämättömyys. Jokainen lapiollinen palauttaa maahan sen, minkä sato on siltä aikanaan ottanut. Kun maa on ravittu ja tuoksuu kostealta ja vahvalta, se tuntuu käsissä elävältä. Tällainen maa antaa takaisin enemmän kuin ottaa. Rauha, rytmi ja toisto.
Kun kaikki oli valmista, aloitimme varsinaisen istutuksen. Yksi tökkii reikiä, toinen asettelee kynnet. Jokainen valkosipulin kynsi saa oman paikkansa, käsin asetettuna ja oikein päin. Ei koneita, ei kiirettä, vain toistuva rytmi – kuin hiljainen rukous maalle. Yli tuhat kertaa sama liike, mutta yksikään ei tunnu turhalta. Kun tekee käsin, alkaa
nähdä eroja: yhdessä kynnessä on voimaa, toisessa lempeyttä, kolmannessa lupaus tulevasta. Lopuksi peitimme rivit varovasti harjalla, ettei maa painu liikaa kasaan. Se on pieni, mutta tärkeä hetki – kuin vetäisi peiton valkosipulien ylle ennen pitkää talviyötä.
Kate, joka kertoo tarinaa Katteeksi levitämme haketta kanalasta ja olkia vuohelasta. Se ei ole pelkkä suoja, vaan osa tarinaa: kaikki palaa takaisin kiertoon, mikään ei mene hukkaan. Olkien alla maa
pysyy kosteana ja lämpimänä, mikroeliöt jatkavat työtään ja keväällä, kun aurinko alkaa taas lämmittää, ensimmäiset versot löytävät helposti tiensä pintaan. Näin maa hengittää myös talvella. Ja me saamme rauhan tietää, että se, mitä kasvatamme, kasvaa oikein – ei keinotekoisesti, vaan luonnon omassa rytmissä.
Maan ja kuun rytmissä
Koko istutus osui aikaan, jolloin oli alakuu ja valkosipulin kannalta supermerkissä eli neitsyessä. Ilma kirkas ja tuulta vähän. Emme seuraa kalenteria vain päivämäärien vuoksi, vaan koska luonto kertoo, milloin on aika toimia. Kun tekee työtä luonnon ehdoilla, oppii kuuntelemaan: maan tiiviyttä, tuulen suuntaa, lintujen ääniä. Ne kaikki kertovat enemmän kuin mikään digitaalinen sääasema.
Ja kun aurinko paistaa syksyisen pellon ylle, tuntee syvällä sisällä, että tämä on se hetki, jota varten kaikki muu on tehty.
Sato, joka syntyy käsin.
Me ei tehdä asioita massatuotannon logiikalla. Kun kevät koittaa ja
ensimmäiset vihreät varret nousevat maasta, tiedämme jokaisen niistä kasvaneen meidän avustuksellamme, luonnon syleilyssä.
Ei lisäaineita, ei keinolannoitteita, ei kiirettä – vain aitoa työtä,
joka näkyy maussa ja tuoksussa.
Jokainen valkosipuli on osa suurempaa kokonaisuutta: maan, eläinten ja ihmisen välistä yhteistyötä. Se on meidän tapamme tehdä ruokaa – niin kuin se on tarkoitettu tehtäväksi.
”Kun tekee kaiken käsin, oppii tuntemaan maan. Jokainen kynsi on kuin lupaus keväästä – ja keväällä maa lunastaa sen.”
